sunnuntai 31. elokuuta 2014

Opiskelua

 Miristä on mukavaa auttaa minua opiskelussa. Mirihän luonnollisesti tietää itse aivan kaiken, joten sen on helppo opettaa minua kaikessa.
 Varsinkin kielissä Miri on loistava. Se osaakin varmaan ainakin kymmentä eri kissakieltä.
 Miri on niin fiksu, ettei sen tarvitse osata lukea sillä se tietää jo valmiiksi niin paljon.
 Mirin ei siis itse tarvitse opiskella ollenkaan, joten se voi aivan hyvin istua oppikirjan päälle, ainakin sen omasta mielestä.
 Miri onkin (tai ainakin kuvittelee olevansa) tämän talon fiksuin kissa, sillä sehän tietää kaikesta kaiken.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Leppoisaa sunnuntaita

Tänään oli taas rauhallinen ja leppoisa lepäilypäivä. Aamupäivästä kävimme ulkona ja nyt on sitten hyvää aikaa lepäillä.












 Padma halusi olla kaikkia ylempänä.



Korkeimmalta tasanteelta oli hauska katsella muita.













Välillä Padmaa alkoi kyllä pelottaa imurointi, mutta siitäkin selvittiin.




























Mödelläkin oli hyvä rauhallinen paikka kiipeilypuussa.

perjantai 8. elokuuta 2014

Paikka varjossa

 Nyt on niin kuuma että kissatkin etsivät kilvan varjopaikkaa. Ehdottomasti paras varjopaikka kissojen mielestä on vadelmapensaan juurella. Siinä on mukava köllötellä ja nauttia kesäpäivästä.

Muutkin marjapensaat ovat suosittuja varjopaikkoja. Varsinkin Mirin mielestä ne ovat hyviä, kun se on niin pieni että mahtuu pienimpienkin pensaiden alle.










Mirin mielestä pensailla oli kuitenkin liikaa porukkaa tänään, joten se päätti etsiä ihan oman varjopaikan. Siellä sai olla sitten ihan rauhassa.