sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Auringonpaistetta

 Pennut ja Padma tykkäävät lepäillä auringonpaisteessa. Nekin odottavat jo varmasti kesää.
 Tässä on muutamia keväisiä kuvia pennuista ja Padmasta.

 Padmalla on aina ansaittu lepohetki sen syöttäessä pentuja. Sen ei tarvitse silloin vahtia tai komennella niitä.





 Ruokailun jälkeen pitää kuitenkin aina hiukan tapella, joten Padman täytyy heti taas olla tarkkana vahtimassa pentujen touhuja.

 Pennuista oli kivaa poseerata kameralle.




 Varsinkin Xabi osasi poseerata hauskasti.






 Pian pennut lähtivät taas omille teilleen. Padma yritti komentaa niitä takaisin, mutta eiväthän ne totelleet.






 Ja taas tapellaan.



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Vilinää ja vilskettä

 Pennut ovat viime päivien aikana lähteneet kovasti tutkimaan ympäristöään.

 Ne eivät ole enää ollenkaan pahvilaatikossaan, vaan ovat muuttaneet vaatekaapin alimmalle hyllylle.
 Padmalla alkaa olla vaikeuksia pitää pennut kurissa. Niistä on nimittäin hauska kiusata äitiään.
 Pennuille on muuten annettu jo nimet: ne ovat nimeltään Xabi, Xara ja Xiu. Pennut on jo onneksi helppo erottaa toisistaan, eivätkä ne mene enää niin helposti sekaisin.
 Mödekin haluaisi jo leikkiä pentujen kanssa, mutta toisaalta se ei ihan uskalla.
 Tänään annoimme pennuille ensimmäistä kertaa "oikeaa" ruokaa ja ne jopa söivätkin sitä, kun Padma näytti niille ensin mallia.

 Pennut siirretään varmaan lähiaikoina alakertaan, sillä ne ovat jo niin vilkkaita.



 Padma alkaa jo ihan turhautua pentujen kanssa, kun ne eivät meinaa pysyä ollenkaan paikallaan.



Lunakin täytti viime viikolla jo seitsemän vuotta! Se sai lahjaksi leluhiiren sekä pallon ja tietenkin paljon herkkuja.