maanantai 15. elokuuta 2011

Näyteikkunakissa

Miri on näköjään niin omahyväinen kissa, että se haluaa esitellä itseään kaikille tuntemattomillekkin ihmisille. Niinpä se keksi mennä porrastasanteen korkealla yläpuolella olevalle suuren ikkunan syvennykselle joka on kadun puolella. Kadulta näkee Mirin todella hyvin. Varmaankin monet ohikulkijat ovat ihmetellen katsoneet Miriä.

Ikkunasyvennykselle paistaa hyvin myös arinko.
Miri: Aah! Paistaapa aurinko ihanasti tänään! Taidanpa kääntyä, että toinenkin puoli saa aurinkoa.
Viereisestä kuvasta näette hyvin kuinka korkealla ikkuna on.



Miri hyppää ikkunalle niin, että ensiksi se hyppää kaiteen neliön muotoiselle päätytasanteelle ja siitä sitten ikkunalle.
Miristä on varmaan mukava katsella ohikulkijoita ja miettiä, että mihinköhän hekin ovat menossa tai mitä he tekevät.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Lintubongausta


                                                   


Kissat olivat tänään bongaamassa lintuja.
Parvekkeeltamme näkee hyvin kaikki
lähistöllä liikkuvat linnut.


Kissat eivät tietenkään voineet saada lintuja kiinni, koska
parvekkeellamme on verkko.



Kissoja ärsytti suuresti se, kun linnut lensivät läheltä parvekettamme.
Luna: Missähän niitä lintuja on?
Kissojen lintutarkkailupaikka oli aika korkealla tasanteella.
                                                                                Nane: Onpa väsyttävää hommaa!

Vaikka lintuja ei juurikaan näkynyt kissat jaksoivat
päivystää tarkkailupaikallaan.
Nane piti taukoa lintujahdista.

Miri yritti kiivetä verkon yli vaikka parvekkeella
on lasikatto.
Luna: Jos mä saisin sellaisen linnun kiinni,
niin mä söisin sen heti. 
Miri otti hyvän tarkkailupaikan sylistäni.
Nane: Hei! Onks tuolla lintu?
                                                                                Mödekin piti pientä taukoa.
video

 
video