lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ilmapalloilua

Miri ja Padma innostuivat näin pääsiäisen kunniaksi pelaamaan ilmapallolla. Miri on ennenkin harrastanut ilmapalloilua, joten ilmapallo oli sille tuttu peliväline.
Padma ei kuitenkaan tajunnut heti ilmapallon tarkoitusta, sillä se yritti kuljettaa palloa sen solmusta erilaisiin piilopaikkoihin.
Miri yritti opettaa Padmaa lyömään ilmapalloa ilmaan, vaikka Padma ei oikein ymmärtänyt oikeaa tekniikkaa.
Padma yritti koko ajan tavoitella ilmapallon solmua.
Miriä ärsytti, kun Padma ei osannut pelata ilmapallolla.
Se koitti ahkerasti opettaa Padmaa, mutta Padma ei vain osannut leikkiä pallolla Mirin tyyliin.
Mödekin kiinnostui Mirin ja Padman leikistä.
Ei sekään ymmärtänyt ilmapalloilun ideaa.
Lopulta Miri väsähti palloiluun ja antoi Padman ja Möden leikkiä pallolla.
Lopulta pallo poksahti rikki, mutta puhalsimme niille uuden pallon. Kuvasin Miristä videon leikkimässä ilmapallolla.









Ps. En ole kirjoittanut blogia vähään aikaan, sillä olemme käyneet katsomassa paljon jääkiekkopelejä ja minulla on ollut paljon kokeita koulussa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Uuteen kotiin

Tänään Rue ja Rosalie lähtivät uuteen kotiin. Ne pääsivätkin hyvin molemmat samaan perheeseen ja tänne Valkeakoskelle. Ramona jää vielä viikoksi tänne, mutta perjantaina se muuttaa Jyväskylän seudulle.
Tänään pennut saivat olla viimeistä kertaa yhdessä ja ne nauttivatkin kunnolla yhteisestä ajastaan.
Tosin kyllä pennut näkevät toisiaan näyttelyissä.

Rue
Otin jokaisesta pennusta vielä yksityiskuvia.

Rue
Ramona
Ramona





Rosalie
Rosalie
Ps. En pystynyt kirjoittamaan blogiani viime viikolla, sillä olimme viikon lapin mökillämme lomalla.