sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Kuvia pennuista

Otin muutamia kuvia taas pennuista.
Tässä kuvassa pentu nukkuu selällään.
Sen tassutkin olivat kohti kattoa.
Pennut ovat vielä niin kauhean pieniä.
Niillä on silti jo tosi pehmeä ja hopeinen turkki.
Pian ne jo avaavatkin silmänsä.
Mirikin on hyvin iloinen pennuista.
Niillä on myös todella kovat äänet.








lauantai 8. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Pukin pikku apurit


Kissat "auttoivat" äitiäni ompelemaan napin takkiin. Ne varmaan luulivat, että äitini ompeli joululahjaa jollekkin ja ajattelivat, että siinä tarvitaan pienten tonttujen apua.
Eihän siitä mitään tullut. Kissat vain häiritsivät koko ajan tavalliseen tapaansa.
Möde jopa meni hihan sisälle. Siellä oli tosin aika ahdasta.
Sitä tuskin näki sieltä.



Padmakin teki majan takin alle.
Se ei yrittänyt hihan sisään.
Mödekin olisi halunnut ommella takkia. Se yrittikin ottaa lankarullasta lankaa.
Ei se kuitenkaan onnistunut siinä.
Laitan tähän loppuun vielä pari pentukuvaa.






torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Itsenäisyyspäivän sauna

Meillä oli tänään rauhallinen itsenäisyyspäivä. Kissat nukkuivat ja saunoivat tänään paljon.
Luna jaksoi olla pisimpään saunassa. Muut kissat siirtyivät jo aikaisemmin katsomaan linnan juhlia.
Lunakin oli hyvin väsynyt saunasta tultuaan.
Pennut olivat tosin tänäänkin äänekkäitä. Ne olivatkin kissoista ainoita, jotka olivat edes vähän pirteitä.
Tänään meillä ei tapahtunut paljon mitään. Meillä oli hyvin rauhallinen itsenäisyyspäivä.
Hyvää itsenäsyyspäivää kaikille itsenäisille kissoille!





keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Pentuja!

Kuinka ollakkaan, meille syntyi viime yönä kolme ihanaa pikku prinsessaa. En kirjoittanut eilen joulukalenteria, sillä seurasin pentujen syntymää.
Ensimmäinen pentu syntyi noin puoli yhdeksän maissa ja viimeinen hieman ennen puolta yötä. Olinkin tänään hieman väsynyt valvottuani niin pitkään.
Pennut painoivat syntyessään noin 60 grammaa.
Miri oli erittäin onnellinen, mutta myös väsynyt pentujen synnyttyä.
Pennut ovat todella reippaita ja äänekkäitä.
Luna olisi halunnut päästä heti hoitamaan vauvoja, mutta koppaan ei olisi mahtunut. Luna tyytyikin katselemaan ulkopuolelta pentuja.
Välillä nostin pennun Lunalle pestäväksi.
Pennuilla on kaikilla todella kaunis hopeinen turkki.
Pennut ovat kaikki kovia maukumaan.
Välillä pennut menivät riviin nukkumaan.
Ne ovat kyllä niin kovin pieniä.
Niillä on monesti kovia tappeluita, kun ne yrittävät kilpailla samasta nisästä.
Pennut olivat kiltisti myös niitä punnittaessa.
Luna on päivystänyt pentukopan vierellä ahkerasti viime yönä ja tänään.
Möde kuitenkin pelkää pentuja kovasti ja alkaakin sähistä heti jos se viedään lähellekkään pentupesää.
Padmakaan ei uskalla tulla katsomaan pentuja, mutta se ei sentään sähise.












maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Pentujen odotusta

Mirin pentujen syntyminen on jo todella lähellä. Miri menikin saunaan odottamaan pentujen syntymää.


Saunassa Miri meni pitkäkseen lattialle.
Mirin pennuille on oma lämpöinen koppa, jossa ne voivat olla näin ensimmäiset päivänsä.
Padmakin rupesi muistelemaan pentuaikoja ja meni Mirin seuraksi koppaan.
Se alkoi pestä Miriä.



Mirin pentujen pitäisi syntyä huomenna tai ylihuomenna, tai mahdollisesti jopa tänään.
Mirillä alkaa siis olla jo aika tukala olo mahansa kanssa.
 







Välillä Padma puri Miriä kaulasta.
Mirin oli pakko siirtyä keittiötasolle mahansa kanssa.
Siinäkin oli silti aika hankala olla.
Nyt sitten vain odotetaan ja toivotaan parasta.