sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 21. päivä

 Padma auttoi tänään ruoanlaitossa. Se katseli ruoanlaittoa liesituulettimen päältä.
 Padmasta on mukava auttaa kaikessa.
 Toisaalta Padma taisi vain tykätä siitä kun ruoasta nouseva höyry lämmitti sen tassuja. :)
 Padmasta on aina hauskaa kun sitä kuvataan.

Julkaisen tänään myös huomisen joulukalenterijutun, sillä koko huominen päivä menee matkustaessa.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 20. päivä

 Tänään paketoitiin joululahjoja ja kissat olivat taas auttamassa.
 Niistä on aina mukava paketoida joululahjoja.
 Padma varsinkin tykkäsi olla auttamassa.


perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 19. päivä

 Tänään oli Mirin ja Möden 5-vuotissynttärit! Molemmat saivat lahjaksi pussin jossa oli leluhiiriä.
 Möde oli ainakin tyytyväinen lahjaansa.

 Mirikin saapui paikalle katsomaan, mitä oli saanut lahjaksi.
 Padma katseli vähän kauempaa.


 Lunakin innostui heti leikkimään hiirillä, vaikka ne eivät olleetkaan sille tarkoitetut.

 Ei se kuitenkaan Mödeä tai Miriä haitannut.

 Kissoille tarjottiin myös herkkuja.
 Padma oli syömässä kaikkein ensimmäisenä.
 Mödekin tuli pian paikalle.
 Herkut maistuivat myös Mödelle.
 Niillä oli vähän ahdasta kun ne yrittivät syödä samaan aikaan ruokakupista.

 Miri ja Lunakin kävivät katsomassa mitä oli tarjolla, mutta eivät sen kummemmin välittäneet herkuista.
Onnittelut myös Mirin ja Möden veljelle Merrille!

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 18. päivä

 Pakkasimme tänään jo tulevaa reissuamme varten, ja kissojenkin oli taas pakko tulla auttamaan tässäkin asiassa.
                                      Kissoista matkalaukut ovat tosi mielenkiintoisia.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 17. päivä

 Tänään Nacho ja Ines kävivät meillä. Kissoista oli mukava taas leikkiä koirien kanssa.













Nacho päättikin heti alkuun syödä kaikki kissojen ruuat.













Miri ei oikein tykännyt Nachon ahmimisesta.














Padmaa koirat lähinnä pelottavat.
 Nacho löysi jostain pienen punaisen paljetin, joka tarttui sen nenään kiinni.
                                      
Siitähän se sai oikein kivan jouluisen asusteen.



tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 16. päivä

 Tänään meillä syötiin riisipuuroa, ja kissojenkin oli pakko saada tietää mitä se oikein on.
 Ainakin se tuoksui kissojen mielestä vähän kummalliselta.

 Miri uskalsi mennä vähän lähemmäs riisipuuroa.
Mödestä puuro haisi niin pahalta ettei sen lähelle voinut mennä.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 15. päivä

 Kissat vain lepäilivät tänään. Varsinkin Miri ja Luna ansaitsivat lepopäivän eilisen näyttelypäivän jälkeen.





 Otin Lunasta vaihteen vuoksi kuvia vähän eri kuvakulmasta :D 












Luna ei tykännyt kun Padma tuli häiritsemään sitä, joten sen piti äkkiä huitoa se pois.












Padman oli pakko etsiä itselleen uusi lepäilypaikka.