tiistai 10. maaliskuuta 2015

Vilinää ja vilskettä

 Pennut ovat viime päivien aikana lähteneet kovasti tutkimaan ympäristöään.

 Ne eivät ole enää ollenkaan pahvilaatikossaan, vaan ovat muuttaneet vaatekaapin alimmalle hyllylle.
 Padmalla alkaa olla vaikeuksia pitää pennut kurissa. Niistä on nimittäin hauska kiusata äitiään.
 Pennuille on muuten annettu jo nimet: ne ovat nimeltään Xabi, Xara ja Xiu. Pennut on jo onneksi helppo erottaa toisistaan, eivätkä ne mene enää niin helposti sekaisin.
 Mödekin haluaisi jo leikkiä pentujen kanssa, mutta toisaalta se ei ihan uskalla.
 Tänään annoimme pennuille ensimmäistä kertaa "oikeaa" ruokaa ja ne jopa söivätkin sitä, kun Padma näytti niille ensin mallia.

 Pennut siirretään varmaan lähiaikoina alakertaan, sillä ne ovat jo niin vilkkaita.



 Padma alkaa jo ihan turhautua pentujen kanssa, kun ne eivät meinaa pysyä ollenkaan paikallaan.



Lunakin täytti viime viikolla jo seitsemän vuotta! Se sai lahjaksi leluhiiren sekä pallon ja tietenkin paljon herkkuja.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Muutto

 Pennut pääsivät eilen muuttamaan vähän isompaan koppaan, kun se entinen kävi niille jo vähän turhan pieneksi.
 Padma ei alkuun ollenkaan ymmärtänyt, miksi perheen piti muuttaa.

 Pentuja jännitti aluksi olla kokonaan uudessa kopassa.
 Kun Padma-äiti saapui paikalle, ne kuitenkin rauhoittuivat ja alkoivat tutkia uutta kotiaan.
 Ne uskalsivat jo vähän leikkiäkin.

 Mödenkin piti jo tulla ihmettelemään pentuja.

 Nyt Mödekin pääsee näkemään pennut jo vähän lähempää.

 Kaiken kaikkiaan pennut vaikuttavat oikein tyytyväisiltä uuteen kotiinsa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Avara maailma

 En ole vähään aikaan kirjoittanut, koska olimme lapissa lomalla. Matkamme aikana pennutkin olivat taas kasvaneet paljon, ja tässä onkin uusia kuvia niistä.
 Kaikilla pennuilla on jo silmät auki, ja pennut ovat jo yli 300 grammaisia, paitsi pienin, joka on noin 285 grammaa.

























Pentujen sukupuolista emme ole vieläkään täysin varmoja. Joko ne kaikki ovat tyttöjä tai yksi niistä on poika.

 Pennut ovat jo kovasti kiipeilemässä kopan laidalle, vaikka eivät siihen vielä aivan pääsekään.
 Ne ovat myös jo kovia tappelemaan keskenään.
 Pennuista on mukava katsella meitä ihmisiä, jotka käyvät katsomassa niitä aina välillä.



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pentukuvia

 
Meillä onkin enää vain kolme pentua, sillä se yksi ei elänyt kuin vuorokauden. Onneksi kaikki kolme muuta ovat hyvin leikkisiä ja terveitä.










Pennut ovat kasvaneet todella vauhdikkaasti: ne ovat kaikki jo yli sadan gramman painoisia.
 Muutkin kissat ovat jo ihme kyllä uskaltaneet mennä katsomaan pentuja. Mödekään ei enää edes sähise pennuille niin paljon kuin ennen.
 Nyt pennuista kaksi näyttäisi olevan tyttöjä ja yksi poika.
 Padma on hoitanut pentuja tosi mallikkaasti, vaikka se onkin välillä aika raskasta.
 Pennut aukaisevat silmänsä luultavasti jo ensi viikolla, sillä yleensä ne aukeavat noin kymmenen päivän ikäisenä.
Kylläpä äitinä oleminen on rankkaa!





Hyvää ystävänpäivää kaikille myös koko Tatsutan porukalta!

En ehtinyt kirjoittaa eilen, joten ystävänpäivätoivotukset tulevat vähän myöhässä.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Pentuja

 Padma sai viime yönä neljä pentua, joista kolme vaikuttaisi olevan poikia ja yksi tyttö.
 Luna-mummo on käynyt katsomassa pentuja ahkerasti, mutta muut kissat pysyttelevät mieluummin vähän kauempana.
 Pennut ovat muuten kovin tomeria ja touhukkaita, paitsi yksi niistä ei oikein syö kunnolla. Toivottavasti sekin saataisiin syömään paremmin.
 Padma on tietenkin kovasti hoitanut pentujaan, eikä tykännyt siitä kun kuvasin niitä.



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pentuja tulossa

 Meille on pian tulossa lisää vilskettä taloon, kun Padma saa pennut lähipäivien aikana, ehkä jo tänään.
 Padma on kovasti sisustanut pentukoppaa, joten voi olla, että pennut syntyvät jo aika piakkoin.
 Pentuja on tulossa ainakin kaksi, ehkä kolme tai neljäkin.
 Muutkin kissat taitavat arvata, että Padma saa pian pentuja. En ole kyllä ihan varma Mödestä, että arvaako se yhtään mitään, kun se muutenkin pelkää pentuja niiden ollessa ihan pieniä.