maanantai 16. huhtikuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Olen saanut Cisulta ja Totolta hyvän mielen blogihaasteen. Kirjoitan kymmenen minun hyvän mielen asiaani ja ajattelin kirjoittaa myös yhdestä kissasta ja valitsin Lunan.

Lunan saa hyvälle mielelle jogurtti.



                                                   Ensin minun hyvän mielen asiani:



                               1. Tietenkin omat pikku kissani

                               2. Tanssiminen

                               3. Perhe ja ystävät

                               4. Blogin pitäminen

                               5. Kesä ja lämmin ilma

                               6. Aurinkoinen sää

                               7. Lomalle lähtö (esimerkiksi ulkomaille)

                               8. Hyvä elokuva

                               9. Laatuaika perheen kanssa

                              10.Myöhäinen herääminen aamulla




                                                                 Sitten Lunan:



                                1.Jogurtti, niin kuin kuvassa jo näkyi.

                                2.Saunominen

                                3.Satunnaiset herkkupalat

                                4.Ulkoilu ja auringossa loikoilu

                                5. Kuntotabletit (Luna popsisi niitä vaikka sata, mitä olen ihmetellyt itsekin.)

                                6.Jäätelö

                                8. Koirat ja varsinkin pienet koirat

                                9.Ihmisten vieressä nukkumisesta ja nimenomaan peiton alla.

                               10.Pennut




Tälläiset asiat saavat Lunan ja minut hyvälle mielelle.

PS. Olemme tulossa Helsinkiin näyttelyyn su 29.4 (ilmoitan nyt kun viime kerralla en ilmoittanut, niin kaikki sillä suunnalla asuvat voivat tulla katsomaan kissojamme, jos haluavat).

3 kommenttia:

  1. Kiitos vastaamisesta! Hauskoja vastauksia ja apua, mikä kuva! Siellä on syytä syödä nopeasti tai jogurtit menee parempiin suihin (meillä Cisu voi maistaa maustamatonta jogurttia, mutta Toto ei sitäkään).

    Kiitos näyttelytiedosta. Voi olla, että Cisu ja Toto suuntaavat juuri tuolloin mökkeilemään, mutta ellei, tulen ehdottomasti katsomaan!

    VastaaPoista
  2. Jos vain pääset, niin kannattaa kyllä tulla, sillä Toton isä Lorekin on tulossa näyttelyyn.

    VastaaPoista
  3. Hyviä asioita molempien listalla! Minä yritän tulla moikkaamaan :)

    VastaaPoista