perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Kissan ristiäiset

Pentujen lopulliset kutsumanimet ovat nyt tässä: Rue, Rosalie ja Ramona. Tosin vielä ei ole päätetty kuka on kukin :)
Kaksi pentua ovat jo avanneet silmänsä.
Pennut tuntuvat olevan erottamaton kolmikko.
Ne nukkuvat aina yhdessä.
Ne yrittävät jo vähän kurkistella kopan reunoilta ulkopuolelle.
Mödekin uskaltaa jo käydä nuuhkimassa niitä.
Äitini otti kuvia, kun pidin yhtä pennuista kädessäni.
Pentu ei pitänyt siitä, ja se alkoikin huutaa minulle niin, että Mirikin tuli jo tarkistamaan tilanteen.
Pennuilla on vähän samanlaiset äänet kuin ihmislapsilla.
Miri on todella innokas hoitamaan pentuja, vaikka välillä se vähän uupuukin.
Viereisessä kuvassa Miri ei oikein pitänyt kuvaamisestani, ja yrittikin tulla kameran eteen.













1 kommentti: