sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Odotuksen aikaa



Haimme tänään Padman tuleville pennuille pahvilaatikon. Eniten siitä innostuivat kaikki muut paitsi Padma.











Luna ja Miri tietävät varmastikin mitä varten laatikko on tuotu, mutta Padma ei vielä välttämättä ymmärrä sitä.

Padman pentujen pitäisi syntyä kahden viikon päästä perjantain lähettyvillä. Pian täällä onkin hirveä vilinä kun pennut syntyvät. Yritän päivitellä blogiani usein pentujen syntymän jälkeen.

Padmalla on jo tosi iso maha, eli kyllä sieltä ainakin se kaksi tulee.











Sen on jo aika raskasta liikkua, kun masu painaa niin paljon.












Silti Padma tuo minulle vielä ahkerasti pompuloita heitettäväksi.
Saa nähdä pelottaako Mödeä taas kun pennut syntyvät. Se nimittäin pelkää pieniä kissanpentuja :-)
 


6 kommenttia:

  1. Naureskelin tiedolle, että Padman laatikko kiinnosti kaikkia muita paitsi Padmaa. Cisusta sen sijaan ei ole ollenkaan hassu tieto, että Padma pitää pompuloista: myös Cisusta hiuslenkuilla jos millä on hyvä liikuttaa ihmisiä. (Jos ihminen ei tajua, mitä häneltä vaaditaan, hiuslenkku päätyy raksukippoon.)

    Tsemppiä Padmalle – ja Mödellekin, sitten kun talossa on hurjia pelottavia kissavauvoja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan olla että Padma valitsee tyystin toisen paikan pennuilleen ja laatikko jää aivan käyttämättä -paitsi tietenkin muiden kissojen osalta :) Välitän terveiset Padmalle ja Mödelle ;)

      Poista
  2. Siellä on odotuksen tunnelmaa! Hyvä, että tuleva äiti jaksaa vielä leikkiäkin. Vähän hassua, että Möde pelkää kissanpentuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että Padma opettaa heti pentunsakin noutamaan ponnareita, jahka liikkeelle lähtevät. Ja totta kai alle satagrammaiset, pienet vikisevät otukset ovat pelottavia, ainakin Möden mielestä ;D

      Poista
  3. Ihanaa, kun tulee taas pikkuisia. Hoitavatkohan Luna ja Mirikin pentuja Padman apuna? :) Padma näyttää muuten nyt erityisen suloiselta. Useinhan ihmisäiditkin ovat odotusaikana suloisia ja hehkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miristä en tiedä, mutta Luna on jo nyt ainakin koko ajan Padman vierellä ja pesee sitä ja on muutenkin tukena. Olen melko varma että Luna tunkee ensimmäisenä niitä pentuja hoitamaan kunhan ne syntyvät :)

      Poista