maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenteri- Ulkoilua

 Pennut ovatkin muuttaneet takaisin yläkertaan, koska Padmasta oli liian aikaista muuttaa alakertaan. Niillä on kuitenkin pysyvästi nyt suurempi koppa.
 Tänään nostin pennut "ulkoilemaan" viltille kopan eteen. Padma oli tietysti alkuun kovin huolissaan.
 Pennut olivat kuitenkin heti reippaina tutkimassa uutta aluetta. Osa uskaltautui jopa lattialle.
 Padma piti tarkasti pentujaan silmällä.
 Pennut eivät kuitenkaan tahtoneet totella äitinsä käskyjä.













Lopulta Padma hermostui, kun pikkuiset eivät kuunnelleet sitä.


 Se tarkkaili pentujaan sivummalta.
 Pienet olivat todella uteliaita tutkimaan ympäristöään.

 Yksi pennuista uskaltautui matolle, jolloin Padma alkoi leikkiä sen kanssa.



























Lopulta oli pikkuisten aika mennä syömään ja nukkumaan, mutta silti ne olisivat vain kovasti tulleet takaisin viltille leikkimään. Vielä ne eivät kuitenkaan pääse itse kopasta pois.

Jos ihmettelette mikä ääni videon taustalta kuuluu, niin Padma se siellä vain komentelee pentujaan.

1 kommentti:

  1. Ihana tuo pörheä pentukarva, sellainen pystytukka ♥ Padma on huolehtivainen äiti.

    VastaaPoista