sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tuliaisia Lapista

Kävimme viime viikolla Lapissa ja toimme sieltä tuliaiseksi paidan kissojen koirakavereille Nacholle ja Inekselle. Kokeilin paitaa kuitenkin ensin meidän kissoille.
Möde ei oikein pitänyt paidasta ja yritti vain rimpuilla siitä pois.
Siitä olikin todella hankala saada kuvia.
Luna ei ensiksi liikkunut ollenkaan, kun puin paidan sille.

Sitten sekin kyllästyi paitaan ja alkoi kieriä lattialla.

Nacholle paita sitten sopikin hyvin.
Se otti tilanteen vähän rauhallisemmin kuin kissat.
Toki paita ihmetytti Nachoakin alkuun.

Nyt esittelyssä on myös uusi tuttavuus, Nachon ja Ineksen kissakaveri Hemmo. Hemmokin on alun perin meidän pentuja, mutta nyt Hemmo on jo 16-vuotta.
Hemmo on meidän entisen kissan Jasminin eli Jassun poika.


Nacho katseli haikeana ikkunasta ulos.
Sain otettua aika hauskan kuvan Nachosta kun se haukotteli.
Sovitimme paitaa myös Inekselle ja se sopikin aika hyvin.

3 kommenttia: