tiistai 3. maaliskuuta 2015

Muutto

 Pennut pääsivät eilen muuttamaan vähän isompaan koppaan, kun se entinen kävi niille jo vähän turhan pieneksi.
 Padma ei alkuun ollenkaan ymmärtänyt, miksi perheen piti muuttaa.

 Pentuja jännitti aluksi olla kokonaan uudessa kopassa.
 Kun Padma-äiti saapui paikalle, ne kuitenkin rauhoittuivat ja alkoivat tutkia uutta kotiaan.
 Ne uskalsivat jo vähän leikkiäkin.

 Mödenkin piti jo tulla ihmettelemään pentuja.

 Nyt Mödekin pääsee näkemään pennut jo vähän lähempää.

 Kaiken kaikkiaan pennut vaikuttavat oikein tyytyväisiltä uuteen kotiinsa.

3 kommenttia:

  1. Ensimmäinen muutto ja ennen kuin ehtii edes kissaa sanoa, ovat vallanneet jo koko huoneen!

    VastaaPoista
  2. Ihania palleroisia uudessa majassaan!

    VastaaPoista
  3. Hehe mitä kääryleitä! Kohta ne menee niiin lujaa!

    VastaaPoista