tiistai 10. maaliskuuta 2015

Vilinää ja vilskettä

 Pennut ovat viime päivien aikana lähteneet kovasti tutkimaan ympäristöään.

 Ne eivät ole enää ollenkaan pahvilaatikossaan, vaan ovat muuttaneet vaatekaapin alimmalle hyllylle.
 Padmalla alkaa olla vaikeuksia pitää pennut kurissa. Niistä on nimittäin hauska kiusata äitiään.
 Pennuille on muuten annettu jo nimet: ne ovat nimeltään Xabi, Xara ja Xiu. Pennut on jo onneksi helppo erottaa toisistaan, eivätkä ne mene enää niin helposti sekaisin.
 Mödekin haluaisi jo leikkiä pentujen kanssa, mutta toisaalta se ei ihan uskalla.
 Tänään annoimme pennuille ensimmäistä kertaa "oikeaa" ruokaa ja ne jopa söivätkin sitä, kun Padma näytti niille ensin mallia.

 Pennut siirretään varmaan lähiaikoina alakertaan, sillä ne ovat jo niin vilkkaita.



 Padma alkaa jo ihan turhautua pentujen kanssa, kun ne eivät meinaa pysyä ollenkaan paikallaan.



Lunakin täytti viime viikolla jo seitsemän vuotta! Se sai lahjaksi leluhiiren sekä pallon ja tietenkin paljon herkkuja.

4 kommenttia:

  1. Ihanan sirkeitä pieniä veitikoita. Kiitos taas kuvista! :)

    VastaaPoista
  2. Äitiys voi olla tosi rankkaa kun on noin villejä kakaroita ♥

    VastaaPoista
  3. Söpöliinit lähteneet valloittamaan maailmaa!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista