keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Subtrooppinen ilmasto

Kissoilla on nyt varsinaiset kissanpäivät, kun aurinko paistaa ja kesä on jo lähes saapunut.
Meille tuli tässä muuten vielä sellainenkin yllätys, että Xiustakin tuli nyt poika! Kaikki pennut ovatkin nyt sitten poikia ja Xabikin on jo muuttanut uuteen kotiin. Xabi vaihtoi samalla nimekseen Väiski.
Mutta siis itse aiheeseen, me ostimme jonkin aikaa sitten kasvihuoneen, jossa ajattelimme kasvattaa mm. tomaatteja ja kurkkuja, sekä mansikoita. Kissat pääsivät ensimmäisenä tutkimaan uutta erikoista paikkaa.
Pennuista varsinkin oli aluksi pelottavaa, kun kasvihuone rämisi tuulessa, mutta pian nekin alkoivat innoissaan tutkia sitä.











Padma ja Möde pysyivät mieluummin vähän loitommalla kasvihuoneesta.



Lopulta Padmakin uskaltautui käymään kasvihuoneessa, mutta se pelkäsi jopa pentuja enemmän huoneen räminää.

Möde ja Mirikin pääsivät käymään kasvihuoneen sisällä.
Niistä paikka oli aika mielenkiintoinen.
Koska muutkin kissat pääsivät kasvihuoneeseen, Lunankin oli pakko päästä.
Siellä kissat sitten loikoilivat tyytyväisinä, kun lämpötila oli kerrankin juuri oikea kissojen makuun.






2 kommenttia:

  1. KIssahuone! kissojen oma kesämökki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs onkin! Harmi vaan, että nykyään se on täynnä tomaatteja jotka vähän häiritsevät kissojen oleskelua siellä, kun niitä olisi niin mukava järsiä...

      Poista