perjantai 25. marraskuuta 2016

Kiitos näistä vuosista!

Olen nyt päättänyt pitkän tauon jälkeen lopettaa blogin pitämisen ainakin toistaiseksi. Olen nyt opiskelemassa lukiossa, joten aikaa blogin pitämiselle ei yksinkertaisesti ole enää tarpeeksi. Kissoilla on kuitenkin kaikki hyvin ja olimme viime viikonloppuna Padman kanssa Tallinnassa kissanäyttelyssä, jossa Padma menestyikin hyvin. Pentuja on odotettavissa taas keväällä.

Haluan siis todella kiittää teitä kaikkia blogini lukijoita näistä vuosista. Olin hyvin nuori aloittaessani blogin pitämisen, mutta blogikirjoitusten tekemisen hauskuus ei silti lieventynyt vuosien varrella. Näiden vuosien aikana kehityin kuitenkin paljon kirjoittajana ja blogin kautta olen saanut uusia kissahenkisiä tuttavuuksiakin. Haikein mielin minun on kuitenkin tehtävä päätös blogin lopettamiseksi, sillä haluan keskittyä kunnolla opiskeluihin. Blogisivut kuvineen jäävät kuitenkin nettiin, enkä aio todellakaan poistaa niitä, ja katsotaan jos joskus tulevaisuudessa innostun taas uudestaan päivittämään blogia!

PS. Vaikka itse lopetankin nyt blogin pitämisen, niin Tatsutan nettisivut ovat uudistuneet ja sieltä voi käydä lukemassa uusimpia uutisia liittyen kissoihimme.

http://www.tatsutan.net/



Kiitos!


Padma Tallinnassa

7 kommenttia:

  1. Välillä on pakko tehdä priorisointia... Onnea opiskeluun ja toivottavasti kirjoitusharrastus jatkuu tuonnempana!
    T. Kummitäti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja sitä toivon itsekin! :)

      Poista
  2. Kiitos sinne! Tsemppiä opintoihin ja törmäillään näyttelyissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja onnittelut teille pennuista! Näyttelyissä tosiaan nähdään! :)

      Poista
  3. Kiitos ihanista lukuhetkistä ja onnea opiskelun suuriin saavutuksiin. <3

    T. Elisa

    VastaaPoista
  4. Kiitos mukavista tarinoistasi ! Onnea opiskeluun ja ihan ensimmäiseksi hyvää joulua t. Koratian mummi

    VastaaPoista