maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulukalenteri- Paljon onnea vaan...



Tänään oli Mirin ja Möden 2-vuotis synttärit.
Kissat olivat innoissaan Möden ja Mirin synttäreistä.
Herkutkin maistuivat juhlissa.
Kissoilla oli sama herkkukuppi kuin pikkujouluissa.
Möde oli innoissaan tutkimassa lahjoja jo heti juhlan alussa.
Pentujakin kiinnosti herkkukuppi, vaikka ne eivät syöneetkään siitä mitään.
Mirin pennut tarjoutuivat auttamaan Mirin lahjan avaamisessa.
Miri halusi kuitenkin itse avata lahjansa.
Mödeä ihmetytti lahjan muoto.
Se ei saanut päähänsä mitä lahjassa voisi olla.
Lahjan hajukaan ei paljastanut mitään sen sisällöstä.
Lopulta kun Miri ja Möde eivät osanneet avata lahjojansa minä avasin ne. Lahjoista paljastui leluhiiret. Miri ja Möde saivat myös viime vuonna leluhiiret.
Nämä leluhiiret ovat kuitenkin ihan erilaisia kuin viime vuonna. Näillä leluhiirillä ei ole turkkia ja niillä on sulkia häntänä.
Möde ihmetteli hetken aikaa omaa hiirtään.
Sitten se alkoi nuuhkia sen häntää.
Sepäs olikin oudon hajuinen ainakin viereisen kuvan ilmeestä päätellen.
Sitä oli pakko haistella tarkemmin.
Oikein erikoinen sulkahäntä.
Miri oli onnellinen kun sai vihdoin syödä nameja rauhassa, kun muut olivat tutkimassa lahjoja.
Miriäkin kyllä kiinnosti vähän.
Se juoksikin äkkiä paikalle kesken herkuttelun katsomaan mitä se sai.
Miri sai lahjaksi muuten samanlaisen leluhiiren kuin Mödellä, mutta Mirin hiiri on oranssi.
 Miri innostui leikkimään hiirellä heti sen nähtyään.
 Sitten olikin jo synttärikakun vuoro.
"Kakussa" oli kaksi kynttilää, koska Miri ja Möde täyttivät kaksi vuotta.
Kynttilöitä ei ihmetelty kuitenkaan niin paljon kuin viime vuonna.
Minä sain kunnian puhaltaa kynttilät sammuksiin, koska kissat eivät tietenkään osaa itse puhaltaa niitä.


4 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää Mirille ja Mödelle!

    VastaaPoista
  2. Onnea! Ihanat synttärit Mirillä ja Mödellä joukkoineen

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Taas hienot juhlajärjestelyt sekä hyvä ohjelma. :)

    VastaaPoista
  4. Onnea suloisille sankareille! Teillä on oikea juhlakausi meneillään. :)

    VastaaPoista