sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Nanen pennut

Kävimme viime keskiviikkona katsomassa Nanen Q-pentuetta. Nane on sijoituksessa tätini luona.
Ensimmäinen pentu on poika ja nimeltään Tatsutan Qasim Mangalam-Jam "Qasim", joka merkitsee onnea tuottavaa.
Quasim on hyvä poseeraamaan.




Pennut ovat jo todella isoja ja terhakoita.
Toinen pentu on tyttö, nimeltään Tatsutan Qiana Jnani-Anile "Qiana" utelias.
Qiana on pennuista pienin.
Tämäkin pentu osaa poseerata.
Nane on loistava äiti.
Kolmas pentu on poika ja nimeltään Tatsutan Quadim Marutta-Jam "Quadim" muinainen.









Nane oli innoissaan pennuista, mutta silti leikkiaikaa ei voinut jättää väliin.

Ja neljäs pentu on sekin poika, nimeltään Tatsutan Qaiser Sirasa-Anga "Qaiser" eli kaunis pää.
Pennut olivat todella suloisia. En olisi millään halunnut lähteä kotiin.



Pennuista sai hyviä kuvia niiden nukkuessa.
Tädilläni on myös maatiaiskissa nimeltään Poju, joka oli vähän pelokas.
Pentujen hoito on rankkaa hommaa.
Siellä asustelee myös Möden ja Mirin veli Merri, joka on muuttanut sinne toiselta tädiltäni.
Eräs pentu nukkui koko ajan selällään.
Menemme katsomaan pentuja pian uudelleen ja lupaan ottaa paljon kuvia niistä ja tehdä niistä blogin.





4 kommenttia:

  1. Ovatpa suloisia ja hienot nimetkin niillä on. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavia kuvia ja ihania pentuja. Varsinkin toi selällään nukkuva "tyyppi". Ü

    VastaaPoista
  3. Tulin katsomaan uudelleen kuvia ja tuo selällään nukkuva pentu on todellakin aivan ihastuttava. :)

    VastaaPoista