tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri- Hyvää joulua!

 Kissat viettivät taas oikein vauhdikkaan jouluaaton leikkien uusilla leluillaan. Pennutkin saivat muutaman lelun itselleen.
 Mödeä jännitti kauheasti, että mitä kissat saisivat lahjaksi.
 Lopulta kun aukaisin kissojen lahjapaketit, niin Möde meni heti tutkimaan niitä. Ensimmäisestä löytyi kaksi hiirtä, jotka piipittivät.
 Möde tietenkin innostui heti leikkimään niillä.
 Sininen hiiri oli todella Möden mieleen.

 Toisessa paketissa oli myös sininen hiiri, mutta se vasta olikin hauska. Padmakin kiinnostui siitä heti. Hiiressä tuntui olevan ekstramäärä kissanminttua, joten koko lattia oli ihan kuolassa, kun Padma nuoli sitä hiirtä.
 Mödeä harmitti, kun Padma varasti hiiren siltä.
 Se alkoi kieriä ihan omia aikojaan lattialla.
 Se meni koppaan ja suunnitteli siellä nappaavansa hiiren Padmalta.

 Luna yritti etsiä paketista vielä lisää lahjoja ja jäi päästään jumiin lahjapakettiin.
 Pennuillekin oli muutama lelu, joilla ne innostuivat heti leikkimään.
 Padma tosin lopulta varasti pentujenkin lelut itselleen.


Pidän tässä loppuvuodesta pientä vapaata kirjoittelusta, mutta ensi vuonna onkin sitten taas uudet kujeet. Kiitos kun olette käyneet lukemassa niin ahkerasti minun blogiani, yritän vastailla itsekin kommentteihinne niin paljon kuin pystyn :)




Tatsutan tassuttelijat toivottavat kaikille lukijoilleen Oikein Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014!

4 kommenttia:

  1. Kiitos Sinulle ja kissoillenne! On ollut ihanaa odottaa joulua seurassanne. Olen lukenut parhaat palat ja kommellukset kuvineen useaan kertaan. :) Hyvää joulua ja siunausta alkavalle vuodelle!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joulun jatkoa teille! Kyllä nyt kelpaa leikkiä uusilla leluilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tänään on tosiaan kissojen päivä mennyt ihan vain leluilla leikkiessä :)

      Poista