perjantai 3. joulukuuta 2010

Joulukalenteri- Heijastinkissa

Minun piti aloittaa blogijoulukalenteri jo ensimmäinen joulukuuta, mutta aloitankin vasta tänään. Tavoitteenani on siis laittaa yksi jouluaiheinen (tai ei välttämättä niin jouluaiheinen) blogijuttu joka päivä 24 päivään asti. Katsotaan miten käy. Pyrin myös laittamaan jokaiseen kuvia tai videoita. Tänään tulee ensimmäinen joulukalenterijuttu: Heijastinkissa.



Heijastin heijasti kameran salamavaloa.



Kun syksyn ja talven pimeydet koittavat pitää olla heijastin mukana. Mödekin on huomioinut tämän seikan. Olin juuri laittanut heijastimen takkiini, koska siinä takissa ei ollut vielä yhtään heijastinta. Katsoin televisiota kaikessa rauhassa, kunnes kuulin outoa ääntä. Käännyin katsomaan ja... Mödehän se sieltä tuli raahaten heijastinta. Lähdin äkkiä hakemaan kameraa, mutta en silti saanut kuvaa raahaamistilanteesta. Onneksi sain kuitenkin kuvan Mödestä ja heijastimesta jonka Möde oli raahannut pehmopesään. Heijastimesta riitti ihmeteltävää Mirillekkin.


Tässäkin asiassa (siis heijastimen käytössä) kissat ovat viisaampia kuin jotkut ihmiset. Näin pimeällä on hyvä olla heijastin varsinkin tummissa vaatteissa. Muistakaa tekin siis käyttää heijastinta!


Möde yritti piilottaa heijastimen häntänsä alle.


1 kommentti:

  1. Hyvä, että huolehditaan turvallisuudesta kotioloissakin! Meilläkin Cisulla oli ennen tapana kulkea kotona pimeässä ympärän mallinen heijastin kuonon ympärillä (piti sitä siis hampaissaan), mutta nyttemmin Cisu näyttää huomanneen, ettei kotona voi jäädä auton alle, kun on luopunut tavasta.

    VastaaPoista