sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Putoamiseste

Ostimme eilen ritilän, jonka kiinnitimme portaiden yläkaiteen alle etteivät kissat putoaisi kaiteelta. Kaiteelta on pudottukin jo pari kertaa ja on käynyt pahastikin.
Jos ritilä ei ihan kokonaan pysäytä putoamista, niin ainakin se hidastaa sitä. Vaarana on tietysti se, että kissat putoavat ritilältä.
Kissat olivat ihan ihmeissään ritilästä.
Opal oli ensimmäinen, joka uskalsi mennä putoamisesteen päälle.
Muut kissat eivät heti uskaltaneetkaan mennä ritilän päälle.
Laitoimme vielä varulta peiton portaisiin, jos joku putoaisi ritilältä. Pudotus ei kuitenkaan olisi niin suuri kuin kaiteelta putoaminen.'
Möde tarkkaili kaikkia ritilän päälle meneviä kissoja.
Opal nuuski joka sentin ritilästä.
Möde yritti mennä ritilälle, mutta ei se sitten uskaltanutkaan.
Nanekin oli menossa esteen päälle.
Ei se kuitenkaan uskaltanut.
Luna katseli alhaalta ihmeissään kissoja, jotka menivät ritilälle.
Seuraavana ritilälle uskaltautui Miri.
Nane yritti huitoa tassullaan Miriä portaista. Viereisessä kuvassa näkyy Nanen tassu.
Miri ei paljoa pelännyt korkeita paikkoja.
Säikähdin oikein kunnolla, kun näin pienen Padman nököttämässä ritilällä.
Pelkäsin koko ajan, että se putoaa siitä.
Nane katseli portaista minua.
Padma osasi olla kuitenkin ihan mallikkaasti ritilän päällä.
Se katseli uteliaana muita kissoja.
Padma taisi olla aika ylpeä itsestään, kun uskaltautui putoamisesteen päälle.
Mödekin yritti mennä sen päälle vielä kerran, mutta se taisi jäädä mahastaan jumiin.

2 kommenttia:

  1. Voi Mödeä!

    Hyvä idea tuo, vaikka taisikin kiinnostaa kissoja näin aluksi aika paljon.

    VastaaPoista
  2. Preman putoamisen jälkeen oli pakko kehitellä jotain estettä ja toivottavasti tämä estää pahemmilta loukkaantumisilta. Ainakaan kukaan ei enää putoa niin korkealta.
    Prema onneksi parani hyvin. Nenä tosin oli varmaan todella kipeä ja olihan pikkuinen vaisu monta päivää.
    Ritilä on nyt tarkastettu kissojen toimesta ja se onkin saanut olla jo rauhassa. Ritilällä on niin hankala olla, että mukavampiakin paikkoja meiltä löytyy:)
    Mödehän ei muhkeudessaan oikein edes pääse ritilälle...

    Anita

    VastaaPoista