keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pentukuumeen nostatusta

 En ole saanut taaskaan blogia aikaiseksi, kun on ollut paljon koulu- ja harrastusjuttuja. Tämä blogijuttu kertoo kuitenkin meidän entisen kissan Nanen pennuista, joita kävimme katsomassa tädilläni.
Pentuja tuli tällä kertaa kaksi ja molemmat ovat tyttöjä. Pentujen nimiksi tuli Tatsutan Sabia Sma-Atmanam eli Sabia ja Tatsutan Shadi Aksi-Ankitam eli Shadi.
 Shadi ja Sabia täyttivät juuri tänään kuusi viikkoa, ja ovatkin jo tosi vilkkaita ja isoja pentuja <3
 Pennut ovat myös tosi kauniita.
 Kun ne olivat juuri heräilemässä, niistä oli helppo saada kuvia. Myöhemmin ne olivatkin koko ajan liikkeessä.
 Pennuista ensimmäisenä syntyi Sabia.
 Shadi ja Sabia olivat ihania, kun ne nukkuivat ihan toisissaan kiinni.
 Itse emo Nane antoi minun kyllä rauhassa kuvata pentujaan, mutta lopulta silläkin oli sanansa sanottavana :-)

 Pennut lötköilivät pitkän aikaa kopassa herättyään, ennen kuin ne jaksoivat lähteä liikkeelle.
 Niillä oli hyviä poseerauksia.



Shadi
 Välillä pennuilla oli pientä painiakin kopassa.











Otin pennuista muutaman kuvan, kun äitini piti niitä kädessä.
Sabia


 Pennuista sai hauskoja kuvia painin tiimellyksessä.

 Sabia kiinnostui kamerasta. Se päätti tulla katsomaan sitä lähempää.

 Sabia oli kyllä loistava poseeraamaan.

 Pennut olivat myös pienessä pehmoisessa lemmikkimökissä, Shadi sisäpuolella Sabia ulkopuolella katolla.
Vielä tähän loppuun, että meillekin tulee ehkä jossain vaiheessa pentuja, sillä Padma on käynyt jo kollinkin luona, mutta vauvoja tulee aikaisintaan marraskuussa. Toivotaan nyt kuitenkin parasta, sillä minulle on iskenyt ainakin jo hirveä pentukuume!

2 kommenttia:

  1. Voihan pentuset sentään! Ihania ilmeitä! Uteliaita ja vilkkaita näyttävät olevan :)

    VastaaPoista
  2. Ihania pentuja!!! Ja kauniit nimet! Onnea Padmalle, toivottavasti kuullaan pentu-uutisia!!! Ruelta erityisterveiset, juoksu loppui viimein!
    Sanna

    VastaaPoista